Tänä vuonna jäi joulufiilikset hieman miinuksen puolelle monestakin syystä.
1. Ei ollut lunta.
2. Oivaa lukuunottamatta oltiin kaikki räkätaudissa.
3. En ehtinyt tehdä läheskään niin paljon lahjoja sun muuta sälää itse kuin olin toivonut.
Mutta menihän se ja hengissä ollaan edelleen.

Neulahuovutettuja sydämiä tein muutaman joulukorttien mukana menemään. Tässä osa niistä:

sydamet

Pukinkonttiin päätyi kauratyynyjä. Mikrossa lämmitettäviä niska-hartiatyynyjä tein viisi, suorakaiteen muotoisia ompelin kolme (kaikki eivät ole kuvassa). Paitsi lämmikkeenä, näitä  voi myös säilyttää pakastimessa ainavalmiina kylmäkääreenä. Olen itse aivan kauratyynyriippuvainen.

kauratyynyt

Ikeasta löytyy hauskoja kankaita, niistä valmistui kasseja joihin pakkasin kaikkea kivaa lahjaksi. Nämä ovat vuoritettuja: Kahdessa musta, yksivärinen kangas, petroolin värisessä joku Marimekon 80-luvun valkoinen kangas. Taidan tehdä muutaman tällaisen itsellenikin.
 
joulukassit